EUROOPAN
UNIONI
Edellisessä
työssäni EU:n virkamiehenä olen tutustunut EU:iin «sisältäpäin» ja
tiedän ne ongelmat ja toiveet, jotka koskettavat muitakin EU-
kansalaisia kuin meitä suomalaisia. Suomi on vakavassa vaarassa joutua
EU:ssa vain tyhmän maksumiehen rooliin. Erilaiset EU-tukia huijaavat
tahot on saatava edesvastuuseen valvontaa ja sanktioita koventamalla.
Hyvänä esimerkkinä edesvastuuttomuudesta on Kreikka. Tässä on suuri
työsarka Suomen tulevalle hallitukselle ja eduskunnalle painostaa EU:ta
muuttumaan oikeudenmukaisempaan suuntaan. Isojen EU-maiden
sanelupolitiikkaan ei pidä alistua, vaan Suomen on tiukasti ajettava
omaa kantaansa. Rahallista menetystäkin pahempaa on
päätöksentekovaltamme valuminen Brysselin byrokraateille, kuten EU:n
komissiolle, jota ei ole vaaleilla valittu. Tämäkö on demokratiaa?
Kansalaisten EU:iin kohdistama kritiikki leimataan tiedon puutteesta
johtuvaksi tai jopa järjenvastaiseksi, kansalaisten ”tyhmyydestä”
johtuvaksi. Epäsuhta eduskunnan ja kansalaisten EU-mielipiteissä on
kuitenkin niin valtava, että katson edustuksellisen demokratian
toimivan Suomessa EU-asioiden osalta todella huonosti. EU:n merkitys on
nykypäivänä päätöksenteossa liian suuri. Tärkeistä EU-asioista onkin
järjestettävä maassamme kansanäänestyksiä.
Mikäli
jäämme tässä eurooppalaisessa kansojen tilkkutäkissä velipuolen
asemaan, en näe mitään syytä, miksi siinä pysyisimme. Vastustan
voimakkaasti EU:n liittovaltiokehitystä ja sen mukana tulevaa
tosiasiallista itsenäisyyden menetystä!
