Talous- ja elinkeinoelämä
Yksityinen
omistusoikeus, elinkeinovapaus, rehellinen yrittäjyys ja kova,
rehellinen työ ovat vauraan Suomen perusta. Kannustinloukut on
purettava ja verojen progressio säilyttävä, jotta työnteko kannattaa
aina joutenoloa paremmin. Kehitys kohti tasaveroa alentaisi työn
vastaanottamisen mielekkyyttä heikommin palkatuilla aloilla. Työttömyys
tulee yhteiskunnalle aina taloudellisesti ja erityisesti moraalisesti
kalliiksi. Työttömyyttä pitää ja on maamme tulevaisuuden vuoksi
välttämätöntä alentaa! Pääpainon tulee olla todellisten työpaikkojen
syntymisessä avoimille markkinoille. Erilaisten yritystukien,
tukityöllistämistoimien ja verokokeilujen sijasta on suomalaisen työn
kilpailukykyä parannettava alentamalla pysyvästi työnantajamaksuja ja
palveluiden arvonlisäveroa.Tällä hetkellä suunta on päinvastainen!
Arvonlisävero ja työnantajamaksut olisi syytä porrastaa liikevaihdon
mukaan kasvaviksi niin, että maksurasitteet vähenisivät
työvoimavaltaisilta pienyrityksiltä. Joustava korkotukilaina ja valtion
takuu säilyttäisi työpaikat yrittäjien sukupolvenvaihdoksissa.
Yritysten sukupolvenvaihdoksia olisi helpotettava myös poistamalla
perintövero.
Pitkäaikaistyöttömät
tulisi saada takaisin työelämään, ja ihmisarvoiseen elämään
tarvittaessa jopa velvoitetyöllistämisen kautta. Työllistämistoimien
tulee olla sellaisia, etteivät ne vie aitoja työpaikkoja. Työpaikat
tulee ensisijaisesti pyrkiä säilyttämään ja luomaan ihmisten
asuinseuduilla, ei siirtää ihmisiä työn perässä!
Pörssi- ja optiokeinottelu on laitettava kuriin ja 1990-luvun pankkitukimiljardit on palautettava niille, joille ne kuuluvat eli veronmaksajille. Perussuomalaiset ja minä korostamme, että hyvä työllisyys ja pohjoismainen hyvinvointivaltio eivät ole toistensa vastakohtia, vaan tukevat toisiaan.