Kansamme kalleimmat osat

Suomessa parhaassa hedelmällisyysiässä olevista valtaosa opiskelee pienen opintotuen turvin ilman indeksikorotuksia, ja elää siis suomalaisen mittapuun mukaan köyhyysrajan alapuolella tehden samalla opiskelutyötä opintorahansa eteen. Lääkkeeksi tähän Suomen väestön ikääntymiseen tarjotaan maahanmuuttoa. Yhteiskunnan tulee taata sellaiset olosuhteet, että nuorilla suomalaisilla olisi todelliset mahdollisuudet saada lapsia. Lapset ovat aina tervetulleita ja edellytys kansakunnan tulevaisuudelle. Opintoajat ovat maassamme venyneet pitkiksi suomalaisten ylikouluttamisen vuoksi. Tästä huolimatta opiskelua tuetaan samaan aikaan yksilötasolla alimitoitetusti. Mielestäni opiskelijoiden muodostamalle perheelle on kohdistettava nykyistä suurempi lapsilisä, joka saadaan aikaan varakkaiden lapsilisien poistoista. Huonot taloudelliset edellytykset ovat syynä lastenhankinnan lykkäämiseen. Päätöksenteossa vallitsevat arvot eivät saa olla sellaisia, että tehokkuus on käytännössä elämääkin pyhempi asia. Lapsivähennys verotukseen pitää palauttaa. Työnteon ja lastenhankkimisen yhdistämistä olisi helpotettava myös siten, että lapsen syntymästä lapsen äidin työnantajalle aiheutuvat taloudelliset kustannukset tasattaisiin molempien vanhempien työnantajien kesken.

Hedelmöityshoitojen antaminen yksinäisille naisille tai naispareille ei edusta mitään todellista ratkaisua, vaan on sen sijaan itsekäs ja syntymättömän lapsen oikeuksia rikkova toimenpide, jota ei pidä tukea yhteiskunnan varoin tai ylipäänsä sallia. Lasten saaminen ei ole automaattinen oikeus eikä yksinäisten naisten tai naisparien lapsettomuus sairaus. Haluan, että yksinhuoltajia tuetaan heidän vaikeassa arjessaan, mutta en halua, että maahamme ehdoin tahdoin synnytetään yksinhuoltajaperheitä lääketieteellisin keinoin.

Täytyy aina miettiä, mikä on lapsen paras. Se on rakastavat ja luotettavat vanhemmat, turva, ruoka, juoma, puhtaus, huolenpito, aika, kaverit, koulu ja harrastukset. Loppujen lopuksi on kysymys pienistä asioista, joista muodostuu lapsen elämän ja kasvun perusta. Tämä perusta horjuu nyky-Suomessa. Kyse ei ole pelkästään rahasta, vaikka lapsi- ja perhetuet eivät olekaan riittävällä tasolla. Totuus on, että kasvava osa suomalaisista perheistä on perhe-elämässään kadottanut jotain tärkeää, sielunsa. Perheväkivallan ja huostaanottojen määrä on kasvanut hälyttävästi. Osasyynä tähän kehitykseen on valtavasti kasvanut päihteiden käyttö, jonka osaltaan käynnisti alkoholiveron alennus, johon EU meidät pakotti!  Lapsista ei saa tehdä sijaiskärsijöitä aikuisten pahoinvoinnin lisääntymisen vuoksi. On aika suomalaisen yhteiskunnan katsoa peiliin ja voittaa itsekkyytensä. Aikuinen ei koskaan saa asettaa mielitekojaan lapsen edelle!

Maamme vanhustenhuollossa on suuria puutteita. Hoitohenkilökuntaa on liian vähän erityisesti vanhainkodeissa ja terveyskeskuksissa, mutta myös kotipalvelussa. Arvokasta työtä tekevien hoitajien palkkauksessa ilmenee jo tragi-koomisia piirteitä. Vanhustenhuollon tärkeys on unohtunut suurten puolueiden päättäjiltä valtakunnan-, mutta myös kuntatasolla. Tästä kertoo muualle kuin terveydenhuoltoon ohjatut valtionosuudet, pätkätöiden tietoinen teettäminen, kouluttamattoman työvoiman jo ennestään lisääntynyt käyttäminen ja todellisuudesta irrallaan oleva budjettikuri. Edes ay-liike ei ole onnistunut parantamaan eturyhmänsä ja samalla vanhusten asemaa. Suurten ikäluokkien nyt jäädessä eläkkeelle, piilee hoitoyhteisöissä aikapommi, jonka kaikki tietävät mutta siitä ei puhuta! Laaja poliittinen tahto korjata asiantila on toistaiseksi puuttunut. Tähän poliittiseen anemiaan, joka heijastuu myös veronmaksajien terveyteen, on viimeistään nyt tultava muutos! Nykyisistä henkilöstömitoitussuosituksista on tehtävä kuntia velvoittavia, jolloin hoitohenkilökunnan määrää on automaattisesti lisättävä. Pelkillä suosituksilla ei ole mitään arvoa. Moraaliton meno ei saa jatkua, vaan arvot on laitettava tärkeysjärjestykseen. Vanhustenhuollon nykytilan kohentaminen on siinä järjestyksessä ensimmäisten joukossa!

Omaishoito on kaikkien laskelmien mukaan monissa tapauksissa yhteiskunnalle edullisin hoitomuoto. Se on sitä myös silloin kun omaiselle maksetaan hoitotyöstä hänelle siitä ehdottomasti kuuluva korvaus, omaishoidon tuki. Valitettavasti kuntien päätettävissä oleva omaishoidontuen saajien määrä on kokonaisuudessaan alentunut, koska valtiovalta on jo vuosia sitten päättänyt nostaa omaishoidontuen vähimmäismäärää. Tämä on lyhytnäköistä päätöksentekoa, jossa ei ymmärretä sen paremmin kustannustehokkuuden kuin inhimillisyydenkään päälle! Se, että omaistaan hoitavalle ihmiselle ei makseta tukea lainkaan, ei ole kustannustehokkuutta, vaan sikamaista lähimmäisten hyväksikäyttämistä. Katson, että yhteiskunnan tulee tarjota omaiselle kunnolliset mahdollisuudet läheisensä hoitamiseen. Kuitenkin täytyy muistaa, että omaishoidosta ei saa tulla ensisijainen tapa hoitaa vanhuksia ja sairaita. Halu omaishoitoon on lähdettävä aina hoitajasta ja hoidettavasta itsestään. Omaishoitajille on myös taattava laissakin määritelty määrä vapaapäiviä raskaasta, mutta arvokkaasta työstään!