Minne lähipalvelut karkaavat?

Kirkkonummella valtaa pitäneet kokoomus ja rkp ovat onnistuneet kaavoitus- ja sitä kautta myös asuntopolitiikallaan lähes tuhoamaan kunnan elinvoimaisen kehittymisen. Tänä aikana täystuho iskee silmille, kun kunta joutuu arvioimaan elinkelpoisuuttaan ja samaan aikaan kamppailemaan yhä kasvavien investointipaineiden ja velkataakan alla.

Monia vuosia valtuuston poliittinen vähemmistö on vaatinut asuntopolitiikan muutosta. Tänne tarvittaisiin enemmän pieniä vuokra-asuntoja, joihin vähävaraisillakin kuntalaisilla ja tänne mahdollisesti muuttavilla uusilla kuntalaisilla olisi varaa. Tämän lisäksi tarvitaan myönteistä suhtautumista yritystoimintaan ja sitä kautta uusiin työpaikkoihin. Edelliset asiat liittyvät toisiinsa: uudet työpaikat ja niille rakennusoikeutta ja pikaisia rakennuslupia sekä uusille asukkaille asuntoja.

Kaavoituksen virheistä ja poliittisen tahdon puutteesta seuraava ajankohtainen ja yhä paheneva ongelma kunnassamme on lähipalveluiden hiipuminen. Kerron tässä yhden esimerkin ikäihmisten kannalta minulle kerrottuna. Kirkkonummen keskustassa on ollut ajoittain useampikin ns. kelloliike. Vielä taitaa olla yksi jäljellä? Kuitenkin nyt kellon pariston vaihtaminen vaatii käynnin Espoossa.

Helsingin seudun liikenne on kuitenkin lopettanut ikäihmisten alennukset junassa ja bussitkin kulkevat, ainakin vielä toistaiseksi, miten sattuu. HSL:n taholta on tosin luvattu parannusta, mutta lähinnä koululaiskyyteihin. Taksillako mennään kellon patteria vaihtamaan Espooseen tai Helsinkiin? Uskomatonta ja toisaalta hyvin suunniteltua pitkäjänteistä kuntaliitoskehitystä itään.

Me perussuomalaiset haluamme asua jatkossakin Kirkkonummella, joka itse päättää omista asioistaan. Harmittaa kovasti, kun kuntamme valtaa pitäneet puolueet näyttävät jo lupautuneet Espoon kanssa yhteistyöhön, josta ei meille ns. kunnian kukko laula. Viime päivien uutinen koko terveyspalvelun – päivystyksineen, em. siirtämisestä Espooseen ja käytännössä Jorviin alkaa puistattaa. Varsinkin, kun järkeviä kulkuyhteyksiä yleisellä liikenteellä Jorviin ei ole ja lisäksi saamme ns. palvelusta kovan laskun, jonka määrään emme veronmaksajina voi käytännössä vaikuttaa.

PEKKA M. SINISALO

Uudenmaan perussuomalaisten pj, kunnanvaltuutettu